“Pastorin elämänkokonaisuus oli vakavasti epätasapainossa. Pastori joutui vetäytymään jaksamisen vuoksi. Pastori päätyi traagiseen ratkaisuun.”
Ikävä kyllä, tämäntyyppiset lauseet ovat arkista kuultavaa. Suuri osa pastoreista venyy, uupuu ja elää kapasiteettinsa äärirajoilla, joko aika-ajoin, taikka jatkuvasti. Itse olen nähnyt lukuisia eri skenaarioita, aina lievästä uupumuksesta itsemurhaan asti. Näitä en todellakaan toivo kenenkään kohdalle ja sen tähden puhun aiheesta.
Pastori ei ole yli-ihminen, supermies, supernainen, robotti eikä kone. Hän on ihminen, lihaa ja verta, sielu ja ruumis. Hänen rajansa tulevat myös vastaan, niinkuin Elialla ja Daavidilla.
Pastorilla on samoja haasteita kuin muillakin henkisesti kuormittavaa työtä tekevillä johtajilla ja ammattilaisilla, mutta he kohtaavat myös tiettyjä, erityislaatuisia kuormitustekijöitä ja pulmia jatkuvasti työelämässään.
Seuraavassa pientä listaa pastoreiden erityiskuormituksen aiheuttajista, perustuen omiin havaintoihini parinkymmenen vuoden uraltani hengellisessä työssä, joko pastorina tai erilaisissa hengellisen työn tukitehtävissä. Olen näistä keskustellut myös satoja, jollen tuhansia, tunteja lukuisten eri-ikäisten ja erimaalaisten pastoreiden kanssa vuosien varrella.
HUOM: Kirjoituksen tarkoitus ei ole kerätä sääliä, pisteita, taikka valittaa millään tasolla. Rakastan pastorin työtä ja hengellistä työtä ja arvostan sitä koko sydämestäni. Tarkoitus on vain tuoda esiin pastorin arjen realiteettia hieman sisältä päin. Jos ajatukset herättävät intoa muistaa pastoreita rukouksin, niin hieno homma!
1. Roolin rajattomuus
Kutsumustyötä tehdään sydämellä, jolloin työ ja yksityiselämä helposti (ja yleensä) sekoittuvat.
Ei ole laskettua työaikaa. Työ ei pääty ”työpäivän” lopussa, vaan ihmiset lähestyvät iltaisin ja (varsinkin) viikonloppuisin, sattuneista syistä. Hankalimpia kokemuksia itselleni ovat olleet puhelut, kuten: ”Pääseekö taivaaseen, jos tekee itsemurhan?” Tämä ei ole “kyllä” tai “ei” kysymys, vaan vaatii hieman eritasoista selvitystä. Yleensä, jostain syystä juuri sopivasti vapaapäivän tai -viikonlopun aikana.
On usein vaikeaa sanoa “ei” tarpeessa olevalle ihmiselle. Auttaminen on pastorin työtä… ja tietysti hengellinen velvollisuus. Monesti on helpompi sanoa ”kyllä”, kun alkaa selittämään rajojenpitämisen tärkeyttä pastorin elämässä.
2. Henkinen ja emotionaalinen kuormitus
Pastori kantaa jatkuvasti toisten huolia, kriisejä ja suruja. Tämä työ ei koskaan lopu. Maailma on täynnä kärsimystä. Kuunnellessa peilisolumme peilaavat toisen kokemuksia ja autettavan tunteet tarttuvat pastoriin. Mutta kuka kantaa hänen huoliaan? Puoliso, työnohjaaja, työpsykologi – vai kantaako kukaan?
Pastori kohtaa erittäin haastavia elämäntilanteita, kuten kuolemia, avioeroja, vaikeita perhetilanteita, mielenterveysongelmia, jne. Ne ovat osa ”perussettiä.”
Kritiikki ja odotukset ovat välillä hyvinkin henkilökohtaisia ja saattavat kohdistua pastorin persoonaan. (Muistan erään pitkähkön puhelinsoiton jonkun saarnan jälkeen, joka koostui lähinnä ala-arvoisesta haukkumisesta. Kiitin huomioista ja sanoin jääväni miettimään näitä asioita. Illalla henkilö kuitenkin soitti vielä takaisin… ”Ai niin, unohdin sanoa, että sä olet (tähän kirosana) ruma!” Okei… tuo tuli täysin puskista.
3. Yksinäinen susi
Moni pastori kokee syvää yksinäisyyttä. Ei ole ketään, jonka kanssa puhua täysin avoimesti. Seurakunnassa voi olla vaikeaa muodostaa aitoja ystävyyssuhteita ilman roolipainetta.
Seurakuntatyö (kutsumustyö) on niin kokonaisvaltaista, että muille ihmissuhteille voi olla vaikea löytää aikaa – jos siihen on energiaa.
Kollegiaalista tukea saattaa olla niukasti, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla tai pienemmissä yhteisöissä.
4. Johtamisen haasteet
Pastorin työhön kuuluu monenlaisia johtajuusrooleja, joita ei ole yleensä voinut harjoitella etukäteen. On hallintoa, viestintää, markkinointia, tiimien johtamista, tapahtumakoordinointia ja -tuottamista. On monikulttuurisia vapaaehtoisia, nuoria ja vanhempia.
Konfliktit seurakunnassa tai tiimissä voivat usein mennä henkilökohtaiselle tasolle ja olla hankalia käsitellä. Eri ihmisillä on joskus omia agendoja ja jokainen puhuu omasta keskenäräisyydestään käsin.
5. Kognitiivinen dissonanssi
On paljon asioita, joita pastori ei kykene täysin ymmärtämään tai selittämään: teologisia kysymyksiä, inhimilliseen kärsimykseen liittyviä kysymyksiä, sosiaalisia ilmiöitä, kulttuurikysymyksiä, jne. Näitä pitää kyetä navigoimaan fiksusti ja niin, ettei astu liikaa kenenkään varpaille. Silti täytyy ottaa kantaa ja toimia, koska passiivinen johtaja ei herätä luottamusta, eikä vie asioita eteenpäin.
Elämä jatkuu ristiriidoista ja kriiseistä huolimatta. Miten pastorin oma sielu pysyy mukana?
Miten lohduttaa muita silloin, kun itse tarvisi kipeästi lohdutusta?
6. Kuiva pastori?
Pastorin roolissa odotetaan olevan suurimmilta osin itse hengellisesti vahva – mutta aina ihminen ei ole. Elämä tuo erilaisia tilanteita myös pastorin omaan ja perhe-elämään, jotka joskus lyövät ilmat pihalle.
Oma hengellinen elämä voi helposti alkaa kärsiä työn paineissa. Työstä tulee suorittamista ja omasta hartauselämästä rutiini.
Sielunelämän hoitamiseen tarvitaan sopiva sekoitus lepoa, hiljaisuutta ja läsnäoloa. Ilman experttitason itsensäjohtamistaitoja pastori on tässä kohtaa usein lirissä – eikä aina vähiten juuri itsensä kanssa!
7. Uupumus ja loppuunpalaminen
Kutsumuksen, ihmisten odotusten, omien odotusten ja omien rajojen ristiriita voi olla joskus liian iso kakku. Ratkaisemattomat pulmat mielessä saattavat aiheuttavat totaalista väsymistä, joka johtaa kyynisyyteen, masennukseen, jne.
Jos kamppailee näiden inhimillisten heikkouksien kanssa, joskus näiden tilanteiden tuoma häpeä ja syyllisyys jostain syystä korottavat avunhakemisen kynnystä yhä enemmän. “Kyllähän minä jaksan…”
Yhteenveto
Myös pastori on ihminen ja tarvitsee paljon inhimillistä tukea, siinä missä muutkin ihmiset. Sanoisin jopa enemmän, yllämainittujen asioiden valossa. Pastori ei ole loputtomien resurssien lähde, kaikkien alueiden poikkitieteellinen ammattilainen, virheetön hengellinen esikuva, eikä supersankari. Hänellä on oma hauras sielu, keho, rajat sekä kipupisteensä.
Pastori tarvitsee työhönsä myös ihmisyyttä tukevia rakenteita, turvaverkkoja ja inhimillistä armoa, ei vain Jumalalta, vaan erityisesti myös yhteisöltä.
On aika madaltaa täydellisyyteen pyrkimistä pastoreilta ja siirtyä kohti inhimillisempää, avoimempaa ja kestävämpää tapaa tukea pastoreita ja muita hengellisen työn tekijöitä. Seurakunta ei kaipaa täydellisiä johtajia, vaan rehellisiä ja hyvinvoivia ihmispaimenia, jotka uskaltavat olla heikkoja silloin kun ovat heikkoja ja hakea itsekin apua silloin kun sitä tarvitaan.
Hyvinvoiva pastori ei ole sattumoiden summa, vaan yhteinen tavoite sekä yhteinen vastuu. Pastorin oma sielunhoito, mentorointi, työnohjaus ja vertaistuki ovat tärkeitä elementtejä käsittelemään erilaisia kuormitustekijöitä – mielellään jo hyvissä ajoin.
-Valtteri Tuokkola, työnohjaaja, valmentaja ja kouluttaja
Kiitos lukemisesta! Mitä ajatuksia tämä artikkeli herättää sinussa? Arvostan kommentteja ja palautteita! Tutustu nettisivuihini, josta löytyy lisää artikkeleita samantyyppisistä aiheista. Jos kaipaat hengellisen työntekijän työnohjausta, ota rohkeasti yhteyttä ilmaista kartoituskeskustelua varten.
